Suutarin lapsella ei ole kenkiä ja minun lapsella ei ole pipoja  Tai no onhan niitä muutama, mutta viime aikoina pipoja on valmistunut ihan muille joten tuntuu että oma lapsi on kulkenut samat "vanhat" pipot päässä vaikka kuinka kauan (=ainakin 1,5 kuukautta! ).

Syksyksi tekemääni kettutakkiin on ollut tarkoitus tehdä siihen sopiva pipo jo kauan, joku aika sitten sain vihdoin aikaiseksi. Päädyin tekemään siilipipon samasta vaaleanvihreästä fleecestä mitä takin vuorikin on, samanlaisen pipon myin jo aiemmin ja päädyin tekemään nyt samanlaisen.

Tarkoitus oli ottaa piposta kiva kuva käyttäjän päässä, mutta tapansa mukaan malli ei ollut innokas istumaan paikallaan ja hymyilemään nätisti hetken aikaa, kuten näistä kuvista näkyy