Meillä ei kukaan juo konjakkia ja viskiä mutta lahjaksi niitä pulloja aina joskus tulee. Aloin miettimään että mihin noita alkoholijuomia saisi ujutettua (glögin seassa molemmat muuten menee terästeenä ihan hyvin, varsinkin viski), ja sitten tuli mieleen että mokkapalataikinaan! Aiemmin olen nimittäin käyttänyt mokkapalataikinan nesteenä Strohia, ja se sopi tosi hyvin! Tällä kertaa käytin sitten konjakkia ja se antoi myös ihan hyvän säväyksen vaikka omasta mielestä Stroh oli kyllä parempaa. Joku kerta pitää testata vielä viskiäkin mokkapaloihin. Muutenkinhan mokkapalataikinan nesteenä voi käyttää ihan mitä vaan, alkuperäisessä ohjeessani se taitaa olla maito mutta itse olen käyttänyt alkoholijuomien lisäksi ainakin appelsiini- ja omenamehua sekä itsetehtyä lantraamatonta puolukkamehua. Kaikki antavat kivasti aina pikkuisen erilaista makua taikinaan.

Tämän taikinan paistoin 23 x 31cm vuoassa, taikinamäärä on puolitettu pellilliseen riittävästä määrästä. Palat leikkasin pieniksi 3 x 3cm suupaloiksi.

Pohja:

2,5 dl jauhoja

2 pientä kananmunaa

1,5 dl sokeria

1 dl konjakkia

1,5 rkl tummaa kaakaojauhetta

1,5 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

Sulata rasva, jäähdytä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan vuorotellen konjakin kanssa. Lisää sulatettu rasva. Paista 200 asteessa 15 min.

Kuorrutus:

Kuorrutuksen teen nykyään mutu-tuntumalla mutta tässä jotain arviota ainesten määrästä:

30 g sulaa rasvaa

3 rkl vahvaa kahvia

1 rkl kaakaojauhetta

1 tl vaniljasokeria

tomusokeria

Sekoita sulaan rasvaan kahvi, kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Lisää tomusokeria kunnes kuorrutus on sopivan paksua. Levitä jäähtyneen pohjan päälle ja koristele halutessasi esim. strösseleillä ennen kuin kuorrutus jähmettyy. Kuorrutukseenhan voisi halutessaan lorauttaa myös tilkan konjakkia (tai mitä alkoholia pohjataikinassa sattuukin käyttämään) mutta itselleni riittää kyllä tuo pohjataikinan aromi.