Helppo ja hyvä ohje, tulee oikein meheviä muffinsseja. Mielestäni näihin sopii parhaiten vihreät ja vähän kirpeät Granny Smith -omenat joka muutenkin on lemppariomppuni. Alkuperäinen ohje löytyy Juhlattaren kakkublogista, sieltä löytyy myös vaihekuvat muffinssien tekoon. Itse tein ohjeeseen vähän muutoksia ja alla siis minun ohjeeni.

HUOM! Taikina on sen verran löysää että en suosittele tavallisten muffinssivuokien käyttämistä. Itse käytän isompia ja tukevampia amerikanmuffinssivuokia tai silikonista muffinssipeltiä (kuten kuvassa näkyvissä muffinsseissa).

2 isohkoa omenaa (Granny Smith)

1 dl sokeria

2 tl kanelia

 

1 dl sokeria (jos haluaa makeampia niin voi laittaa 2 dl kuten alkup. ohjeessa)

1 tl vaniljasokeria

2 munaa

100 g voita/margariinia

1 dl maitoa (tai 1,5 dl kermaa)

3,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kuori ja pilko omenat kuutioiksi. Kuumenna 1 dl sokeria kattilassa ja lisää omenanpalat sulan sokerin joukkoon vaikka parissa erässä. Omenoiden lisääminen voi aiheuttaa sen että sokeri saattaa kovettua, kun omenat lisää vähitellen niin sokeri ei niin helposti kovetu. Käännä levyn teho pienelle ja anna omena-sokeriseoksen muhia hetki (kunhan omenat lämpenevät sulaa myös sokeri uudelleen mikäli se kovettui). Lisää seokseen kaneli.

Sekoita keskenään sokeri, vaniljasokeri, munat, sula voi ja maito. Lisää joukkoon kuivat aineet ja viimeiseksi omenaseos. Lusikoi taikina muffinssivuokiin ja paista 15-25 minuuttia koosta riippuen.